Kas vain, hyvää päivää hyvä kansakunta.. Tänään on hieno päivä, kävin kampaajalla, ja siellä taas kuorittiin esiin suorastaan uusi ihminen!! Entisen ponnari-ihmisen tilalle tuli tyylikäs tukka joka on kauniisti värjätty punaiseksi.. =) Kevät koputtelee ovelle tuolla takapihalla, sen verran iloisesti ne linnut siellä jo lauleli.. Olin itsekin niin tyytyväinen tähän kuontaloon että meinasin ruveta lirkuttelemaan itsekin. Isäntäkin taisi olla tukkaan tyytyväinen, ja hyvä niin. Päivän tämänhetkinen saldo on uusi tukka, pojalle uudet kuravaatteet ja isännälle pari uutta peliä. En tiedä parempaa tapaa aloittaa viikkoa. =)
Sain eilen luettua sen Kingin kirjankin loppuun, ja totesin että nyt oli kahlattu läpi tämänhetkinen kirjastoni herran tuotannosta.. Täytynee hipsiä kirppareille tai divareihin etsimään uusia löytöjä herran kirjoituksista.. Kirja jonka luin oli Kalpea Aavistus, ja voin sanoa ettei paremmasta väliä. Ei mitään kauhukauhua, mutta melko pelottavaa paikka paikoin kuitenkin.
Kohta täytyy lähteä hakemaan Pikku-Ukkoa hoidosta, jottei ressukka luule että nyt on äiti lähtenyt jonnekin huitsin kuuseen. Työntekokaan ei tänään oikein maittaisi (milloin se masituisi), mutta kai sinnekin täytyy raahautua. Siperialainen Walintamyymälä tuskin tulisi toimeen ilman kaltaistani himotyöntekijää. Ja onpahan mummeleilla taivastelemista kassaneidin uudesta tukasta, jos ei muuta.. Jopa tää räkätauti tuntuisi vihdoin antavan periksi, ei kokonaan, mutta pikkuisen. Sen verran että voi sanoa elämän olevan taas kohdallaan vähän aikaa. Tänään mielessä ei ole edes liikkunut höperöitä ajatuksia musteläiskistä, tai sen puoleen mistään muustakaan asiaan kuuluvasta.. Ilmiö on kaikonnut kirjan lukemisen myötä.. Höperöitä harhakuvitelmia. Mutta täytynee mennä hakemaan sitä pientä miestä.. Siihen asti; Iloista Kevään Odotusta!!
maanantai, 10. maaliskuu 2008
Maanantai, tukkapäivä
perjantai, 7. maaliskuu 2008
Perjantai, NeuvolaPäivä
Kas vain, on taas saatu päivä käyntiin. Yö oli hikinen, koska musta tuntui ettei henki oikein kulkenut ja nenä oli ihan tukossa.. Taas tää räkätauti alkaa vaivata, saisi mennä jo jonkun muun riesaksi.
Niin, tosiaan, tuli tuossa pistäydyttyä Arvoisan Neuvolatädin vastaanotolla kuukausittaisella tsekkauksella. Viikkoja olisi kasassa 18+1, masu-alien pyörii ja hyörii siellä hyvin touhukkaasti. Ultrassa näkyi sormia ja varpaita, polvia ja käsiä, suuta ja silmiä.. =) Kaikki oli hyvin, paino oli kuulemma noussut mukavasti ja sf-mitta tasan keskikäyrällä. Sydänäänet 152 lyöntiä minuutissa. Kiireistä siis.
Mutta se näistä lääketieteellisistä seikoista. Päivä on tänään muuten ollut varsin lumisen ankea, ja tuo lumi näyttäisi vahvasti rupeavan muotoutumaan Salakavalaksi Sohjoksi. Mikä ei varsinaisesti kuulu omiin lumen lempimuotoihini. Lumihan on parhaimmillaan kesällä; kun sitä ei ole. Koira oli tänään neuvolareissuni aikana päättänyt yllättää mamin iloisesti; kotiin tullessani keittiön lattialla mua odotti läjä höyryävää sontaa sekä lammikollinen Keltaista Nestettä.. Raivokäyrät rupesivat uhkaavasti nousemaan, ja verisuonet pullistelemaan otsasta, mutta sain hillittyä haluni nitistää se otus sohvan nurkkaan.. Jotain hyvää siitäkin että nenä on tukossa, ei tarttenu haistella sitä sonnan ja nesteiden hajua samalla kun siivos..
Tänään olisi vielä yks etappi; vakuutusyhtiössä käynti. Ne on niitä paikkoja johon meikätyttö viimeiseksi haluaisi raahautua pulisemaan puisevia jonkun tärähtäneen vakuutusneuvojan kanssa, jolla on kahvin kellastamat hampaat, sirot silmälasit seitkyt-luvulta ja harmaa jakku. Kaiken kruunaa hieman ylikasvanut permanentti.. Ne tädit aina kyselee niin tarkkaan omaisuudesta ja kaikesta muusta mistä mulle henkilökohtaisesti ei olis niin väliä.. Sama kait se on minkä arvonen telkkari tossa hyllyn päällä nököttää, täydestä arvosta sitä ei kuitenkaan koskaan korvattaisi..
Tosin olen vielä sen verran naiivi näiden elämän tosiseikkojen kuten vakuutusten ja asuntolainan korkojen kanssa, että siltäkin osin se on yksi lysti, empä tajua kuitenkaan..
Musteläiskää ei ole tänään näkynyt. Se on varmaan poistunut mun aivojen ylikierroskeskuksesta.. Taisin tosissani kuvitella koko jutun, tai sitten sille oli niin luonnollinen selitys etten vielä itekkään ole sitä hoksannut. Mutta huomasin jotain muuta; Koirankarva-armeijan, joka lipuu hiljalleen meidän seinänvieriä.. Vissiin viimeinen vinkki sille että kaiva nyt jumalauta akka se imuri esiin ja vähän vikkelään.. Mitä suotta, huomenna ne on siinä taas.
On Maaliskuinen Karvanlähtö.
Niin, tosiaan, tuli tuossa pistäydyttyä Arvoisan Neuvolatädin vastaanotolla kuukausittaisella tsekkauksella. Viikkoja olisi kasassa 18+1, masu-alien pyörii ja hyörii siellä hyvin touhukkaasti. Ultrassa näkyi sormia ja varpaita, polvia ja käsiä, suuta ja silmiä.. =) Kaikki oli hyvin, paino oli kuulemma noussut mukavasti ja sf-mitta tasan keskikäyrällä. Sydänäänet 152 lyöntiä minuutissa. Kiireistä siis.
Mutta se näistä lääketieteellisistä seikoista. Päivä on tänään muuten ollut varsin lumisen ankea, ja tuo lumi näyttäisi vahvasti rupeavan muotoutumaan Salakavalaksi Sohjoksi. Mikä ei varsinaisesti kuulu omiin lumen lempimuotoihini. Lumihan on parhaimmillaan kesällä; kun sitä ei ole. Koira oli tänään neuvolareissuni aikana päättänyt yllättää mamin iloisesti; kotiin tullessani keittiön lattialla mua odotti läjä höyryävää sontaa sekä lammikollinen Keltaista Nestettä.. Raivokäyrät rupesivat uhkaavasti nousemaan, ja verisuonet pullistelemaan otsasta, mutta sain hillittyä haluni nitistää se otus sohvan nurkkaan.. Jotain hyvää siitäkin että nenä on tukossa, ei tarttenu haistella sitä sonnan ja nesteiden hajua samalla kun siivos..
Tänään olisi vielä yks etappi; vakuutusyhtiössä käynti. Ne on niitä paikkoja johon meikätyttö viimeiseksi haluaisi raahautua pulisemaan puisevia jonkun tärähtäneen vakuutusneuvojan kanssa, jolla on kahvin kellastamat hampaat, sirot silmälasit seitkyt-luvulta ja harmaa jakku. Kaiken kruunaa hieman ylikasvanut permanentti.. Ne tädit aina kyselee niin tarkkaan omaisuudesta ja kaikesta muusta mistä mulle henkilökohtaisesti ei olis niin väliä.. Sama kait se on minkä arvonen telkkari tossa hyllyn päällä nököttää, täydestä arvosta sitä ei kuitenkaan koskaan korvattaisi..
Tosin olen vielä sen verran naiivi näiden elämän tosiseikkojen kuten vakuutusten ja asuntolainan korkojen kanssa, että siltäkin osin se on yksi lysti, empä tajua kuitenkaan..
Musteläiskää ei ole tänään näkynyt. Se on varmaan poistunut mun aivojen ylikierroskeskuksesta.. Taisin tosissani kuvitella koko jutun, tai sitten sille oli niin luonnollinen selitys etten vielä itekkään ole sitä hoksannut. Mutta huomasin jotain muuta; Koirankarva-armeijan, joka lipuu hiljalleen meidän seinänvieriä.. Vissiin viimeinen vinkki sille että kaiva nyt jumalauta akka se imuri esiin ja vähän vikkelään.. Mitä suotta, huomenna ne on siinä taas.
On Maaliskuinen Karvanlähtö.
torstai, 6. maaliskuu 2008
Hieman Lisää..
Mun täytyi hetkellisesti vielä palata kertomaan, kuinka kauniisti ulkona sataakaan lunta!!! Näyttää siltä että taas koko maailma peittyy pehmoisiin hiutaleisiin. Ihan tuli sellainen olo että eläisi tammikuuta eikä maaliskuun alkua.. Meinasi masumammalta tippa tulla silmäkulmaan, niin kauniilta kaikki taas näytti.
Ja palatakseni aikasempaan kirjoitukseeni, kun mainitsin niistä yliluonnollisista asioista.. Taisin kokea sellaisen tai sitten mun aivoni haluaa ajatella että koin sellaisen. Mutta oli miten oli, kolmen päivän ajan oon nyt löytäny mun vasemmasta kämmensyrjästäni mustetta.. Siis kuulakärkikynän sinistä mustejälkeä, mutta en kuolemaksenikaan tajua miten sitä on voinut tulla siihen kun en ole kynää kädessäni pitänyt. Enkä sen puoleen löytänyt mistään lähehltäni kynää joka olisi mahdollisesti vuotanut.. Tutkin jopa sen kirjan mitä nyt olen lukemassa, koska lukiessani olen sen tahran huomannut... Mutta ei löydy. Taidan mielessäni kuvitella yliluonnollisia, koska haluaisin kovasti joskus sellaistakin kokea. =) Hassua mitä ne aivot tekevät, ihmisen mieli on mitä kiehtovin paikka.
Mutta nyt tämä Don Quijote rupeaa metsästämään olemattomia mustetahroja sekä kuulakärkikyniä, sekä valmistautumaan töihin lähtöön. Palaan kyllä kertomaan musteläiskien tarinaa.
Ja palatakseni aikasempaan kirjoitukseeni, kun mainitsin niistä yliluonnollisista asioista.. Taisin kokea sellaisen tai sitten mun aivoni haluaa ajatella että koin sellaisen. Mutta oli miten oli, kolmen päivän ajan oon nyt löytäny mun vasemmasta kämmensyrjästäni mustetta.. Siis kuulakärkikynän sinistä mustejälkeä, mutta en kuolemaksenikaan tajua miten sitä on voinut tulla siihen kun en ole kynää kädessäni pitänyt. Enkä sen puoleen löytänyt mistään lähehltäni kynää joka olisi mahdollisesti vuotanut.. Tutkin jopa sen kirjan mitä nyt olen lukemassa, koska lukiessani olen sen tahran huomannut... Mutta ei löydy. Taidan mielessäni kuvitella yliluonnollisia, koska haluaisin kovasti joskus sellaistakin kokea. =) Hassua mitä ne aivot tekevät, ihmisen mieli on mitä kiehtovin paikka.
Mutta nyt tämä Don Quijote rupeaa metsästämään olemattomia mustetahroja sekä kuulakärkikyniä, sekä valmistautumaan töihin lähtöön. Palaan kyllä kertomaan musteläiskien tarinaa.
torstai, 6. maaliskuu 2008
Uusi Päivä
Jaahas.
On aika jälleen aloittaa uusi päivä. Kahvit on juotu ja kirjaa luettu,
tuntuu kuin aika olisi taas pysähtynyt. Kotona on ihan luonnottoman
hiljaista, kun poika on päivähoidossa ja mies töissä. Koirakin nukkuu,
eikä pidä sitä jatkuvaa hermoja raastavaa meteliä luidensa kanssa
(joskus tuntuu että se kaluaa niitä tahallisen äänekkäästi). Illalla
olisi taas tiedossa muutama tunti töitä, jotka ei -kumma kyllä-
houkuttele yhtään.
Ajattelin siis ruveta kirjoittamaan blogia.. Miksi? Koska en osaa kirjoittaa romaania, vaikka haluaisin. Mahtaa kuulostaa typerältä, ja mistäs sitä tietää vaikka se olisikin, mutta en minä vain osaa. Tänne ajattelin osata kirjoittaa siitä miltä tuntuu olla yksin näiden ajatusten kanssa.
Moni varmaan luulee, että ihmisellä jolla on kaikki elämän perusasiat kunnossa ja joka on onnellinen, että sellaisella ihmisellä tuskin on paljon kirjoitettavaa. Luulit väärin.
Mulla pyörii päässä jos jonkinmoista ajatusta. Esimerkiksi että huomenna on neuvola, saas nähdä miten paljon masukaveri on kuukaudessa kasvanut!!! =) Mutta sen lisäksi, (johtuen ehkä mun sairaalloisen vilkkaasta mielikuvituksesta ja kovasta lukemisen innosta; joskus se on pelottava yhdistelmä) mieleni tekee pohtia monia asioita. Yliluonnolliset jutut on lähellä mun sydäntäni, ja niitä ruokkii yleensä Kingin kirjat, mitä ahmin kuin hukkuva ilmaa. Omasta elämästä on vaikea kertoa mitään yliluonnollista vaikka kuinka yrittäis, niinpä mä olen aina halunnut osata kirjoittaa sellasesta, mutta se kun ei tunnu luonnistuvan!! Halusin eilen aloittaa yliluonnollisen romaanin kirjoittamisen; kirjoitin kymmenen riviä niin tökeröä tekstiä että pyyhin sen samantien näytöltä ja painelin ulost tupakalle naama kiukusta punoittaen. Tai ei se kiukkua ollut, vaan Häpeää. Häpesin ku olin rustannut jotain niin pliisua ja höpöhöpöltä kuulostavaa edes kymmenen rivin verran!
Tänään on muuten Arvostetun Äitini Syntymäpäivä.. Samainen henkilö toimii työpaikalla pomonani, joten voitte kuvitella kuinka suloista se työnteko silloin tällöin on.. Juhlimisesta mainitakseni huomenna täytyy varmaan raahautua vanhuksille näitä kekkereitä pitämään, saa mummo halia taas pikku kultaansa! Oletteko muuten huomanneet kuinka mummot ja papat hurahtavat Aivan Totaalisesti lapsenlapsiinsa? en olisi uskonut että oma poikani voisi saada osakseen niin paljon huomiota kuin isovanhemmat tuntuvat jakavan.. He jopa tappelevat hoitovuoroista! Siis minun vanhempani ja mieheni vanhemmat. Kilpailevat kumpi saa pojan useammin yökylään. Huhhuh. Mutta siitä on syytä olla onnellinen, kaikilla ei ole kuulemma mahdollisuutta samaan ylellisyyteen.. Saapa nähdä mitä tämä elokuussa syntyvä vauva tekee tilanteelle. Olen tilannut sieltä tytön, mutta saapa nähdä nyt jo vähän jännittää että kumpi sieltä tulee!!! Kiinnostaisi ottaa selvää sukupuolesta etukäteen, mutta en vielä tiedä.. Luontohan sen kuitenkin päättää. Ulkona sataa taas lunta, mikä saa mut masentumaan, odotan jo niin sitä kevättä, vauvamasua ja vauvaa. Ja tietysti sitä ettei tarvitse joka aamu pukea kiukuttelevaa 2,5-vuotiasta toppavaatteisiin. Se kysyy meinaan kuuden aikaan aamulla hermoja kun pitäisi hoitoon lähteä..
Neuvolakäynnistä tulikin mieleeni ajatus, eräs huomio jonka tein kun viimeksi kävin kyseisessä paikassa. Kun odotin esikoistamme, mieheni oli jokaisella neuvolakäynnillä mukana; hän otti töistä vapaatakin sen takia. Mutta tämän raskauden aikana hän ei ole ollut mukanani ensimmäisessäkään neuvolassa. Onkohan se nyt sellainen "Been There, Done That"-juttu, ettei enää tarvitse vaivautua? Kiukuttaa.. Ja kaiken kukkuraksi sain eilen illalla vastauksesi hymähdyksen, kun kerroin tunteneeni vauvan ensimmäisen höyhenenkevyen hipaisun masussani. Hän kuittasi sen hymähtämällä "jaa" ja jatkoi Ihmeellisen Liigapörssin kanssa näpertelyä.. Joskus tekisi mieli potkaista se äijä turpa edellä nokkospuskaan, mutta olen osannut toistaiseksi hillitä tämän halun.. Mitäpä niitä kattiloita enää jakamaan, on yhteinen lapsi yhteinen koti, yhteiset lemmikit, yhteiset ystävät ja yhteinen velkahelvetti. =) Sen verran yhteistä että eiköhän niillä kiikkustuoliin asti päästä yhdessä, ainakin jos se minusta riippuu..
Mutta palaan asiaan jälleen, sillä porsaansuikaleet huutavat jääkapissa pannulle pääsyä!
Ajattelin siis ruveta kirjoittamaan blogia.. Miksi? Koska en osaa kirjoittaa romaania, vaikka haluaisin. Mahtaa kuulostaa typerältä, ja mistäs sitä tietää vaikka se olisikin, mutta en minä vain osaa. Tänne ajattelin osata kirjoittaa siitä miltä tuntuu olla yksin näiden ajatusten kanssa.
Moni varmaan luulee, että ihmisellä jolla on kaikki elämän perusasiat kunnossa ja joka on onnellinen, että sellaisella ihmisellä tuskin on paljon kirjoitettavaa. Luulit väärin.
Mulla pyörii päässä jos jonkinmoista ajatusta. Esimerkiksi että huomenna on neuvola, saas nähdä miten paljon masukaveri on kuukaudessa kasvanut!!! =) Mutta sen lisäksi, (johtuen ehkä mun sairaalloisen vilkkaasta mielikuvituksesta ja kovasta lukemisen innosta; joskus se on pelottava yhdistelmä) mieleni tekee pohtia monia asioita. Yliluonnolliset jutut on lähellä mun sydäntäni, ja niitä ruokkii yleensä Kingin kirjat, mitä ahmin kuin hukkuva ilmaa. Omasta elämästä on vaikea kertoa mitään yliluonnollista vaikka kuinka yrittäis, niinpä mä olen aina halunnut osata kirjoittaa sellasesta, mutta se kun ei tunnu luonnistuvan!! Halusin eilen aloittaa yliluonnollisen romaanin kirjoittamisen; kirjoitin kymmenen riviä niin tökeröä tekstiä että pyyhin sen samantien näytöltä ja painelin ulost tupakalle naama kiukusta punoittaen. Tai ei se kiukkua ollut, vaan Häpeää. Häpesin ku olin rustannut jotain niin pliisua ja höpöhöpöltä kuulostavaa edes kymmenen rivin verran!
Tänään on muuten Arvostetun Äitini Syntymäpäivä.. Samainen henkilö toimii työpaikalla pomonani, joten voitte kuvitella kuinka suloista se työnteko silloin tällöin on.. Juhlimisesta mainitakseni huomenna täytyy varmaan raahautua vanhuksille näitä kekkereitä pitämään, saa mummo halia taas pikku kultaansa! Oletteko muuten huomanneet kuinka mummot ja papat hurahtavat Aivan Totaalisesti lapsenlapsiinsa? en olisi uskonut että oma poikani voisi saada osakseen niin paljon huomiota kuin isovanhemmat tuntuvat jakavan.. He jopa tappelevat hoitovuoroista! Siis minun vanhempani ja mieheni vanhemmat. Kilpailevat kumpi saa pojan useammin yökylään. Huhhuh. Mutta siitä on syytä olla onnellinen, kaikilla ei ole kuulemma mahdollisuutta samaan ylellisyyteen.. Saapa nähdä mitä tämä elokuussa syntyvä vauva tekee tilanteelle. Olen tilannut sieltä tytön, mutta saapa nähdä nyt jo vähän jännittää että kumpi sieltä tulee!!! Kiinnostaisi ottaa selvää sukupuolesta etukäteen, mutta en vielä tiedä.. Luontohan sen kuitenkin päättää. Ulkona sataa taas lunta, mikä saa mut masentumaan, odotan jo niin sitä kevättä, vauvamasua ja vauvaa. Ja tietysti sitä ettei tarvitse joka aamu pukea kiukuttelevaa 2,5-vuotiasta toppavaatteisiin. Se kysyy meinaan kuuden aikaan aamulla hermoja kun pitäisi hoitoon lähteä..
Neuvolakäynnistä tulikin mieleeni ajatus, eräs huomio jonka tein kun viimeksi kävin kyseisessä paikassa. Kun odotin esikoistamme, mieheni oli jokaisella neuvolakäynnillä mukana; hän otti töistä vapaatakin sen takia. Mutta tämän raskauden aikana hän ei ole ollut mukanani ensimmäisessäkään neuvolassa. Onkohan se nyt sellainen "Been There, Done That"-juttu, ettei enää tarvitse vaivautua? Kiukuttaa.. Ja kaiken kukkuraksi sain eilen illalla vastauksesi hymähdyksen, kun kerroin tunteneeni vauvan ensimmäisen höyhenenkevyen hipaisun masussani. Hän kuittasi sen hymähtämällä "jaa" ja jatkoi Ihmeellisen Liigapörssin kanssa näpertelyä.. Joskus tekisi mieli potkaista se äijä turpa edellä nokkospuskaan, mutta olen osannut toistaiseksi hillitä tämän halun.. Mitäpä niitä kattiloita enää jakamaan, on yhteinen lapsi yhteinen koti, yhteiset lemmikit, yhteiset ystävät ja yhteinen velkahelvetti. =) Sen verran yhteistä että eiköhän niillä kiikkustuoliin asti päästä yhdessä, ainakin jos se minusta riippuu..
Mutta palaan asiaan jälleen, sillä porsaansuikaleet huutavat jääkapissa pannulle pääsyä!
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
